Olemme aikeissa lähteä Norjaan kesällä 2009. Kirjoittelen tähän blogiin matkavalmisteluja ja -suunnitelmia ja matkan aikana myös reaaliajassa.
Uusin kirjoitelma on aina ylimmäisenä ja viisi viimeisintä näkyvissä tässä etusivulla. Muihin, vanhempiin kirjoituksiin pääsee sivun alalaidasta tai oikealla olevan Arkiston kautta

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Jäätävää poltetta

Matkalla on tullut kuljetettua mukanaan 12V auton akusta toimivaa kylmälaukkua. Siellä tavarat ei juuri kylmene, mutta jos sinne valmiiksi kylmän kolapurkin laittaa, pysyy se siellä ainakin viileänä.
Laukku on toiminut moitteetta, tosin virtaa haukkaa akusta melkoisesti ja jos ei olisi tässä petipuolella toista akkua, saattaisi olla, että auto ei aamulla starttaa.
Laukun huono puoli on se, että tarvittava tavara on aina siellä alimmaisena, vertaa vaikka arkkupakastimeen.
Sattuipa kaupassa käydessä silmiini retrohenkinen minijääkaappi autoon. Periaate on sama kuin kylmälaukussakin, mutta tavarat kätevämmin saatavilla.
Hinta ei ollut paha ja kun vielä sattui auton verhon väreihin, pitihän se ostaa.
Koekäytössä testattuna kaappi viileni helposti parissa tunnissa +5 asteeseen ulkona ollen +20 ja tilaakin on enemmälle kuin yhdelle maito- ja voipurkille.
Puhallinkin pitää pienempää huminaa kuin laukkumallissa.
Tarvittaessa saa nappulasta kääntämällä kaapin muuttumaan lämpökaapiksi, luvataan jopa +55 asteeseen.
Vahingossa jos nappulan kääntää väärään asentoon on maito muuttunut yön aikana kokkelipiimäksi...

2 kommenttia:

Tiina L. kirjoitti...

Minä seuraan teidän Norjan matkan edistymistä ihastuksissani, joskin huuli pyöreänä.

Minusta on ihan ihastuttavaa miten Kari pyrkii teknikkona ratkaisemaan kaikki mahdolliset vaikeudet jo etukäteen.

Ainoa - jos sallitte - mitä ihmettelen on, miksi taas Norja.

En ihmettele, miksi Viro, koska olette tämän maan varsin sankarillisesti kiertäneet.

Mutta että Norja? Voin kuvitella että hienot ovat maisemat!

Mutta haluan tietää, miksi vielä toisenkin kerran?!

Kari + Johanna kirjoitti...

Norja on kaunis ja kallis maa. Johanna kävi siellä ensi kertaa viime kesänä, itse olen käynyt 80- ja 90-luvulla siellä useastikin.
Maisemat ovat hienot, suolainen merituuli vilvoittaa, mutta ennenkaikkea Norja on turvallinen maa.
Harrastamme matkoillamme yöpymisiä ns. puskaparkeissa eli levähdysalueilla, metsäteillä jne.
En voisi kuvitella yöpyväni tien laidassa esim. Puolassa.....
Ja Norjassa saa vielä olla omissa oloissaan, asutus on harvassa ja muita kulkijoita sivuteillä ja tuntureissa näkee harvoin...

Kari